would've been, could've been, should've been, never was and never ever will be

Tällä hetkellä kaikki ärsyttää ja suututtaa. Tuntuu kuin mun sisällä ei muuta tällä hetkellä olisikaan kuin kauheasti vihaa jonka haluaisin huutaa ulos. Mua särkee, sattuu ja jomottaa. Vihaan itseäni ja mua suututtaa, koska mua ei kiinnosta elämä. Toisina hetkinä on kauhean vapauttavaa kun ei stressaa tulevaisuudesta ja ottaa kaiken vastaan sellaisena kuin se tulee, mutta toisina hetkinä taas se on kauhean rasittaavaa kun tiedän, että syy siihen on vain se, ettei mua kiinnosta. Mua ei kiinnosta kuolenko tänään vai huomenna, mua ei jaksaisi vähempää kiinnostaa mitä tapahtuu kymmenen minuutin tai kymmenen vuoden kuluttua. Ei vaan kiinnosta. Ärsyttävää.

Mä olen oikeasti sitä mieltä, että olen ihan kuoliossa aina keikkojen välillä. Ja siitä tää mun ärtyisyys ja kiinnostuksen puute varmaan johtuukin. Silloin kun tiedän, että kohta pääsen taas pimeään saliin ison ihmismassan kanssa spottivalojen ja musiikin sykkeen keskelle, olen elossa. Kun on näitä kausia kun tiedän, että seuraavaan kertaan on ikuisuus, olen ihan henkisessä kipsissä. Mikään ei tunnu kiinnostavan. Ja sitten mua ärsyttää ne ihmiset joiden mielestä se on lapsellista ajattelua. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useampi ihminen ihmettelee ääneen ja kyseenalaistaa mun valintoja. Olenko astunut jonkun näkymättömän rajan ylitse ja nyt pitäisi käyttäytyä tietyllä tapaa? Niinkö?

Mä en käsitä, millä perusteella mut voi lukea edesvastuuttomaksi, hölmön huolettomaksi ja lapselliseksi kun kierrän ympäri maailmaa rock bandien kanssa? Mä teen töitä (itseasiassa järkyttävän paljon), maksan veroja, olen ajantasalla maailman asioista, elän itsenäisesti ilman vanhempien tai sossun rahoja ja opiskelen itseäni varten sen minkä voin ja ehdin. Olen mielestäni suhteellisen hyväkäytöksinen ja muut huomioonottava enkä loukkaa tietääkseni ketään käytökselläni. Samoin kuin kaikki ystäväni joiden kanssa jaan tämän keikka-harrastukseni. Siksi ihmettelenkin, että missä me tehdään väärin? Siinäkö, kun meillä ei ole vakinaista parisuhdetta, omaa taloa ja lapsia tulossa? Ihmettelen vaan sitä ikuisuuskysymystä mitä ihmiset tuntuu kauheasti pohtivan: milloin sä kyllästyt olemaan tollanen?

En koskaan. Siinä, in your face!

Jos koitan olla edes hitusen positiivinen, niin on tässä hetkessä hyvätkin puolensa. Tällä viikolla töissä koitetaan vaimon kanssa jotain uutta, ja ollaan pari yötä yövuorossa. Vaihtelu virkistää aina, ja nyt onkin hassua kun saa koko päivän olla kotona vaikka tuntuu siltä, että pitäisi jo olla menossa töihin. Tää projekti tietää meille lisää työtunteja joka taas tietää lisää rahaa joka taas tietää paljon ihania festareita, yay! Lisäksi saatiin tosi kiinnostava työtarjous kesälle jota ei oikein voi ohittaa, toivon tosiaan että se onnistuu! Ja samoin saatiin uutta tuulta koskien töitä Lontoossa, koska sinne lähtökin alkaa pikku hiljaa kuumottaa persuksissa.

Töiden lisäksi mua kuumottaa pääsykokeet ja ennakkotehtävät. Mun pitäisi tehdä lehtijuttu aiheesta talous, ja olin siitä aluksi tosi huolissani, koska no, aihe ei oikein inspiroinut. Mutta nyt kun olen ottanut asiakseni perehtyä tän maailman talousasioihin, niin olenkin ihan myyty! Ajattelin ottaa aiheekseni asian jonka kanssa olen enemmän tai vähemmän tekemisissä lähes päivittäin työni kautta, eli Finnairin YT-neuvottelut. Mulla olisi reilu viikko aikaa kasata juttu lehtikuvineen ja haastatteluineen ja olen aika toiveikas tällä hetkellä, vielä. Sen ohella olisi luettavana pari-kolmesataa sivua materiaalia journalismista, sen historiasta, muutoksista ynnä muista aiheeseen liittyvistä asioista. Eli mun puolesta huhtikuu voisi pistää jarrut pohjaan ja pysähtyä hetkeksi, kiitos!

... tosin voisin itse laittaa vauhtia vähän raajoihini ja aloittaa koko projektin ennenkuin on taas liian myöhäistä :D Tää koko päivä meni vaan loikoillessa ja kuunnellessa BMTH:nin uutta levyä, joka on ihan järjettömän hyvä! Rakastuin siihen täysin, tuntuu että se on levy just mun elämästä. Täydellisyyttä!