Tänään alkaa se virallinen muutto. Olen käynyt maalaamassa ja siivoamassa Töölön asunnon niin hyvään kuntoon kuin suinkin kykenin ja tänään töiden jälkeen olisi tarkoitus roudata huonekalut sisälle. Hiukan jännittää miten saan kaiken mahtumaan, onhan asuintilani huimat 19 neliömetriä, kyllä mahdun (öö, mun kengät tarvitsee sen 19 neliötä!)... jotenkin. Parasta siinä, että pääsen muuttamaan sinne on se, että voin kirjoittaa taas! Gosh, se koko ympäristö on niin inspiroiva! Ja koska Töölö nyt on lähellä kaikkea, niin voin vaan kävellä vaikka Hietaniemen rantaan fiilistelemään, tai Töölön Lahdelle. Tai Hesperian puistoon. Tai minne vaan <3 nbsp="nbsp" p="p">
Kaiken ihanan lisäksi mulla alkaa nyt tiistaina Taideteollisen Korkeakoulun avoimenyliopiston piirrustuskurssi! Jännittää ihan älyttömästi, mutta uskon ja toivon sen avaavan mulle väylän ilmaista itseäni täysin uudella tavalla. En ole oikein ehtinyt harrastaa kuvataiteita viimeaikoina, toivon etten ole kauhean ruosteessa. Ensimmäisellä tunnilla tuherretaan hiilillä, how wonderful is that! Haluaisin saada asuntooni jostakin tilaa maalaustelineelle, niin voisin jatkaa tiistai-iltoja kotona ja pitkin viikkoa.
Vaikka (onneksi!) on sellainen tunne, että kaikki järjestyy ja elämä voittaa, kytee silti sisimmässä kauhea pohjaton suru. Mietin vieläkin sitä, että onko tämä oikea ratkaisu? Hassua sinänsä, koska aina miettiessäni tuota kysymystä kuulen pienen äänen joka sanoo kyllä. Miksi siis edelleen mietin? Kuuluu varmaan prosessiin, jonka muuten olen onnistunut aloittamaan vasta viimepäivinä. En ole ehtinyt tässä kuluneen reilun kuukauden aikana itkeä oikeastaan kertaakaan, mutta nyt kyyneleet virtaavat. On kauheaa tajuta istuvansa viimeistä kertaa tässä huoneessa, tässä talossa, tässä kaupunginosassa. En pysty kunnolla katsomaan näitä seiniä ja pakkaamattomia tavaroita, jotenkin vaan tuntuu siltä, kuin ne katsoisi mua kauhean syyttävästi. Olenko outo?
Ei tässä muu kai tule auttamaan, kuin nokka kohti uusia pettymyksiä-asenne! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti