Mä saan taas hengenahdistuksia. Mulla on ollut koko tämän kuluneen vuoden hankalaa olla yksin kotona, tänne tuleminen tuntuu joka päivä raskaammalta ja raskaammalta. Mä en edes tiedä miksi se tuntuu niin vastenmieliseltä. Tai no oikeastaan tiedän. Kun mä olen yksin kotona, mulla on pieni, yksinäinen ja säälittävä olo. Mä itken hillittömästi, pelästyn ja pelkään paniikkikohtauksia joita iskee päivän mittaan kotona ollessa. Mä oon niin herkillä, että kissojenkin läsnäolo lähinnä ahdistaa mua. Kun mä olen kotona, mua ahdistaa tieto siitä, ettei tänne oo tulossa ketään, ei ennenkuin itse otan puhelimen käteeni ja soitan jollekin. Ja sitä ihmettä ei tapahdu turhan usein. Kavereille soittaminen on niin ison kynnyksen takana, että panikoin pelkästä ajatuksesta. J:tä en kehtaisi koko ajan repiä hihasta, että ole mun kanssa ja suojele mua. Mulla on kamala olo nykyään kun menen J:n luokse, mä en halua tunkeilla tai vaikuttaa siltä etten pärjää yksin. Totuus vaan on, että en mä pärjää.
Sen lisäksi että kotona, mun ainoassa suojapaikassa, on näin kamala olla, mä stressaan itseni kuoliaaksi koulusta. Mä en usko että pystyn jatkamaan siellä kovinkaan pitkään, ja se surettaa mua ihan kamalasti. Mä tykkään ajatuksesta olla mekaanikko, mutta realiteetti vaan on se, ettei musta koskaan sellaista tule. Ei ainakaan nyt, kun pään kasassa pitäminen tuottaa niin kamalia ponnisteluita ilman kouluakin. Mä vaan en halua myöntää, että en pysty siihen. Mä en tiedä miten sanoisin sen, kenelle sanoisin sen? Koitan ajatella, että en mä luovuta, mä vaan en oikeasti kykene tähän. Se on paljon helpompaa perustella itselle kuin jollekin toiselle. Tulee sellanen kunnon luuseri-fiilis.
Oon tässä istunut kotona 9 tuntia sen jälkeen kun karkasin aikasemmin pois koulusta auttamaan kaveria, ja suurimman osan ajasta olen istunut suihkun lattialla itkemässä. Koko ajan on vaikeampaa löytää voimia vetää uudestaan henkeä keuhkoihin. Oon näiden tuntien aikana toivonut niin monta kertaa, että vaan kuolisin tänne, ettei mun tarvitsisi panikoida enää sitä, ettei mulla ole voimia jatkaa. Poker facen pitäminen ihmistenilmoilla on ihan järkyttävän raskasta, se vaatii veronsa täällä näiden seinien sisällä. Mä oon ihan umpikujassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti