Mua suututtaa, koska en näe yhtään hyvää vaihtoehtoa edessä. Mä en tiedä mihin lasken mun seuraavan askelen, mä olen umpikujassa. Kolme vaihtoehtoa: koulu, työ, sairasloma. Koulu kokeiltu eikä siitä tule yhtään mitään. Sairaslomalla viimeiset 8kk ja sitä en enää halua jatkaa, koska poden jokaisesta saikkupäivästä äärettömän huonoa omatuntoa ja ahdistun siitä melkein yhtä paljon kuin koulusta. Töihin haluaisin, mutta mun psyka väittää etten voi, etten kykene siihen. Tai saan siis kokeilla, mutta luottamus siihen ei ole kuulemma korkea. Ja se sai mut vihaiseksi. Vihaiseksi mun psykalle, koska se ei luota muhun, mutta vielä vihaisemmaksi itselleni. Miksi pitää olla niin vammainen, ettei pysty suoriutumaan normaaleista asioista? Mikä mussa on vikana, miksi mä olen tälläinen, onko mun loppu elämä tätä samaa kärsimystä?
Itseinho on taas huipussaan. Mä en vaan koe, että olisin millään tavoin oikeutettu jatkamaan sairaslomaa. Enkä mä uskalla tai halua. Mä en jaksa jatkaa sotaa Kelan ja Sossun kanssa, en jaksa omaa saamattomuuttani ja tekemättömyyttäni, ja pelkään vaan tuhlaavani aikaa. Mua pelottaa tehdä päätöksiä, vaikka tiedän, ettei niitä kukaan muu voi mun puolesta tehdä.
Mä oon ihan lukossa. Jos vaan olisin tarpeeksi rohkea ja vihainen, paiskaisin itseni ulos ikkunasta.
Voi Niina rakas <3 Kunpa voisin helpottaa sun oloa jotenkin, voimia ja tsemppiä! Vaikka nyt tuntuu että olisit umpikujassa, niin kyllä tie ja ratkaisu löytyy vielä. Tajuan, kuinka tyhjiltä nää sanat voi kuulostaa.. En tiedä helpottaako yhtään, että ymmärrän miltä tuntuu kun on paha olla. Muista ettet ole yksin. Jos susta tuntuu, että töissä käyminen (vaikkapa osa-aikaisesti) olisi nyt se paras vaihtoehto, niin anna piupaut psykan mielipiteille ja tee niin!
VastaaPoista