***
Kello on kohta kaksi yöllä. Hetki sitten se oli tasan minuutin yli puolenyön, ja vielä hetkeä aiemmin kymmenen. Minne kaikki aika on taas kadonnut?
Samoin kävi viikonlopun kanssa: perjantai aamuna ajattelin "hienoa, pitkä viikonloppu edessä täynnä mahdollisuuksia", mutta näin sunnuntai-iltana joudunkin vain miettimään, että oliko se oikeasti siinä? Mihin kaikkeen sitten kulutin kaikki 72h? Alkoholin kanssa seurustelin yhteensä noin 15 tuntia, sängyssä (tai muulla nukkumiseen soveltuvalla alustalla) noin 10 tuntia ja töissä 16 tuntia. Se tekee yhteensä noin 41 tuntia. Lyhyelläkin matematiikalla voin todeta, että kuviosta jää uupumaan noin 31 tuntia. Ja se on aika paljon se. Se aika jakaantuu aika tasaisesti matkoihin, syömiseen ja dataamiseen. Säälittävää ja masentavaa, en enää haluakaan eritellä ajankäyttöäni.
Ahdistavaa tajuta, miten paljon aikaa elämästä menee täysin hukkaan. Minäkin, joka luulin olevani tyyppi joka elää jokaisen hetken kuin viimeisen, onnistuin hukkaamaan 30+ tuntia yhden viikonlopun aikana! Tästä lähin olen tarkkana kuin porkkana!
Jottei ihan vain panikoinniksi mene, niin voisin kertoa teille lyhyen version Nipan ja Miisan ensikohtaamisesta. Kaikki alkoi viikonalussa, tarkalleen ottaen tiistai-iltana, kun Nipa rohkeni omaperäisesti facebookin avulla kerätä ihmisiä yhteen viettämään rattoisaa keskelläviikkoa-iltaa keskustaan. Ystäväni vaikuttivat kuitenkin melko haluttomilta verrattuna siihen, kuinka hyvältä ideani kuulostikaan. Mielosen Masa heitti minulle haasteen rokuilusta ja hänen sekä Keken uuden asunnon katsastamisesta seuraavana viikonloppuna. Mie kuitenkin tylsänä työläisenä ilmoitin olevani töissä perjantaista sunnuntaihin, enkä uskonut voimieni riittävän siihen, että liikuttaisin raajojani Vantaan rajojen ulkopuolelle, saati sitten itään saakka. Takaisin tuli viesti "30 litraa ilmaista viiniä, onko vieläkin kauhean kiire viikonloppu?". No eipä ollut ei. Miisa minkä teit!
Lauantai saapui ja työpäivä laahusti tuskallisen hitaasti eteenpäin taakkanaan Nipa ja Nipalle pelottavan tutuksi muodostunut rapula-tila hännillään. Oloa helpotti vain se, että "ei enää montaa tuntia siihen kun näen Masan ja treffaan rakkaan promille-rolle ystäväni!" Matka ei kuitenkaan ollut niin helppo kuin YTV:n reittiopas oli antanut olettaa:
bussi 615 --> Sörnäisiin --> metro Siilitielle --> kävele Roihuvuoreen
Paskat, sanon minä. Bussi 615 ei edes ajanut sen pysäkin ohitse jolla sitä odotin (ei muuten edes ollut ensimmäinen kerta kun tein tämän saman virheen). Turhaan juoksin pää kolmantena jalkana töistä tukka viuhuen pysäkille. *nyt vihainen heristys reittioppaalle*
Loppupeleissä reitti oli seuraava:
bussi 61 --> Tikkurilasta junalla Helsinkiin --> Kampista metro Itäkeskukseen --> bussi 82B oikean talon edustalle (muista Nipa alepa, muista!)
Oli muuten pelottava matka. Ja minun älylle pelottavinta oli ovella vastassa oleva Masa ja tämän yksinkertaisuudessaan raivostuttava kommentti: "Mikssie et tullu 519 bussilla kun se tulee siun työpaikalta suoraan tänne?" Vitutusprosentit heilahtivat lähelle hälytysrajaa, mutta ei se mitään, olin kuitenkin perillä, pääasia?
Koska talon emäntä oli jo ehtinyt litkiä Miisaa litran jos toisenkin edestä, järjestettiin me tasaus pienillä laimeilla paukuilla joita sitten kittailin kurkustani alas. Hyi kun alkoi polttelemaan kurkussa pelkkä ajatuskin, hyi. Ja RockBand! Olen siinä ihan täysin paska, mutta ei se mitään, se oli silti kivaa! Ainakin siihen saakka kunnes piti alkaa siristelemään oikein kunnolla varmistuakseen siitä, kuinka monta väriläiskähämminkiä ruudussa oikein pyöriikään. Miisaa suoraan suoneen koko yön. Ja menetin pari pistettä "en ole koskaan"-pelissä, vaikka minusta näin ei kyllä käynyt. Masan mielestä pisteitä tippui mm. vatsalaukun tyhjentämisestä parvekkeelta (vaikka oikeastihan se oli vaan sylkeä ja syljin pitkänkaavan mukaan) ja sammumisesta, jota tosin omasta mielestäni ei koskaan tapahtunut, väsähdin vaan yhtäkkisesti. Sellaista sattuu, varmasti sinullekin!
Yöllä seikkailin pitkin asuntoa sokkona, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että istuin vessassa, mutten muistanut yhtään, mistä sinne olin tullut. Availin sitten vain ovia ja koitin löytää merkkejä siitä, missä olisin saattanut nukkua hetkeä aiemmin. Mission failure, kaikkialla oli liian pimeää. Päädyin kuitenkin pehmeälle alustalle, sillä aamulla heräsin olohuoneen puolelta herätyskellon ilahduttavaan murahdukseen, joka muistutti edessä olevasta työpäivästä. Jippijajee, olin iloinen ja reipas <3
Illasta jäi kuitenkin kiva fiilis: oli hienoa nähdä Essiä pitkästä aikaa, ja tutustua Miisan kanssa. Kuuntelimme mahdottoman hyvää musiikkia, ja sivistyksen musta-aukkoni sai täydennystä: sikainfluenssa, röh, röh, RÖH! Ehkä rupaisinta koskaan. Ja Masan ja Keken kämppä on ehkä kivoin, minäkin haluan muuttaa. Muuttokuume iski jälleen. Kaksi ja puolituntia sitten alkaneena viikolla rakas serkku Kakarainen saapuu kaupunkiin, ja voimme jatkaa ilostelua kaikki yhdessä! Voi kun kaikki on nyt niin hyvin: musiikki on kaunista, elämä hymyilee ja keho huokaisee uupuneena pehmeää sänkyä vasten. Hyvää yötä, rakkaat kansalaiset, Nipa palailee remontin kimppuun ilmeisesti vasta huomenissa.
Ps. Haluaisin nyt kamalasti lisätä tähän SMG:n Minne katosi päivät-videon, mutta koska minulla ei sitä ole koneella, niin olen tähän kykenemätön. Tässä teille kuitenkin linkki kyseiseen kipaleeseen: voitte vaikka kuunnella sitä ja ajatella minuu samalla ^^
SMG- Minne katosi päivät
ja tässä vielä toinen, ehkä voitte mielummin tämän aikana ajatella minuu
SMG- Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
Samoin kävi viikonlopun kanssa: perjantai aamuna ajattelin "hienoa, pitkä viikonloppu edessä täynnä mahdollisuuksia", mutta näin sunnuntai-iltana joudunkin vain miettimään, että oliko se oikeasti siinä? Mihin kaikkeen sitten kulutin kaikki 72h? Alkoholin kanssa seurustelin yhteensä noin 15 tuntia, sängyssä (tai muulla nukkumiseen soveltuvalla alustalla) noin 10 tuntia ja töissä 16 tuntia. Se tekee yhteensä noin 41 tuntia. Lyhyelläkin matematiikalla voin todeta, että kuviosta jää uupumaan noin 31 tuntia. Ja se on aika paljon se. Se aika jakaantuu aika tasaisesti matkoihin, syömiseen ja dataamiseen. Säälittävää ja masentavaa, en enää haluakaan eritellä ajankäyttöäni.
Ahdistavaa tajuta, miten paljon aikaa elämästä menee täysin hukkaan. Minäkin, joka luulin olevani tyyppi joka elää jokaisen hetken kuin viimeisen, onnistuin hukkaamaan 30+ tuntia yhden viikonlopun aikana! Tästä lähin olen tarkkana kuin porkkana!
***
Jottei ihan vain panikoinniksi mene, niin voisin kertoa teille lyhyen version Nipan ja Miisan ensikohtaamisesta. Kaikki alkoi viikonalussa, tarkalleen ottaen tiistai-iltana, kun Nipa rohkeni omaperäisesti facebookin avulla kerätä ihmisiä yhteen viettämään rattoisaa keskelläviikkoa-iltaa keskustaan. Ystäväni vaikuttivat kuitenkin melko haluttomilta verrattuna siihen, kuinka hyvältä ideani kuulostikaan. Mielosen Masa heitti minulle haasteen rokuilusta ja hänen sekä Keken uuden asunnon katsastamisesta seuraavana viikonloppuna. Mie kuitenkin tylsänä työläisenä ilmoitin olevani töissä perjantaista sunnuntaihin, enkä uskonut voimieni riittävän siihen, että liikuttaisin raajojani Vantaan rajojen ulkopuolelle, saati sitten itään saakka. Takaisin tuli viesti "30 litraa ilmaista viiniä, onko vieläkin kauhean kiire viikonloppu?". No eipä ollut ei. Miisa minkä teit!
Lauantai saapui ja työpäivä laahusti tuskallisen hitaasti eteenpäin taakkanaan Nipa ja Nipalle pelottavan tutuksi muodostunut rapula-tila hännillään. Oloa helpotti vain se, että "ei enää montaa tuntia siihen kun näen Masan ja treffaan rakkaan promille-rolle ystäväni!" Matka ei kuitenkaan ollut niin helppo kuin YTV:n reittiopas oli antanut olettaa:
bussi 615 --> Sörnäisiin --> metro Siilitielle --> kävele Roihuvuoreen
Paskat, sanon minä. Bussi 615 ei edes ajanut sen pysäkin ohitse jolla sitä odotin (ei muuten edes ollut ensimmäinen kerta kun tein tämän saman virheen). Turhaan juoksin pää kolmantena jalkana töistä tukka viuhuen pysäkille. *nyt vihainen heristys reittioppaalle*
Loppupeleissä reitti oli seuraava:
bussi 61 --> Tikkurilasta junalla Helsinkiin --> Kampista metro Itäkeskukseen --> bussi 82B oikean talon edustalle (muista Nipa alepa, muista!)
Oli muuten pelottava matka. Ja minun älylle pelottavinta oli ovella vastassa oleva Masa ja tämän yksinkertaisuudessaan raivostuttava kommentti: "Mikssie et tullu 519 bussilla kun se tulee siun työpaikalta suoraan tänne?" Vitutusprosentit heilahtivat lähelle hälytysrajaa, mutta ei se mitään, olin kuitenkin perillä, pääasia?
Koska talon emäntä oli jo ehtinyt litkiä Miisaa litran jos toisenkin edestä, järjestettiin me tasaus pienillä laimeilla paukuilla joita sitten kittailin kurkustani alas. Hyi kun alkoi polttelemaan kurkussa pelkkä ajatuskin, hyi. Ja RockBand! Olen siinä ihan täysin paska, mutta ei se mitään, se oli silti kivaa! Ainakin siihen saakka kunnes piti alkaa siristelemään oikein kunnolla varmistuakseen siitä, kuinka monta väriläiskähämminkiä ruudussa oikein pyöriikään. Miisaa suoraan suoneen koko yön. Ja menetin pari pistettä "en ole koskaan"-pelissä, vaikka minusta näin ei kyllä käynyt. Masan mielestä pisteitä tippui mm. vatsalaukun tyhjentämisestä parvekkeelta (vaikka oikeastihan se oli vaan sylkeä ja syljin pitkänkaavan mukaan) ja sammumisesta, jota tosin omasta mielestäni ei koskaan tapahtunut, väsähdin vaan yhtäkkisesti. Sellaista sattuu, varmasti sinullekin!
Yöllä seikkailin pitkin asuntoa sokkona, kun yhtäkkiä havahduin siihen, että istuin vessassa, mutten muistanut yhtään, mistä sinne olin tullut. Availin sitten vain ovia ja koitin löytää merkkejä siitä, missä olisin saattanut nukkua hetkeä aiemmin. Mission failure, kaikkialla oli liian pimeää. Päädyin kuitenkin pehmeälle alustalle, sillä aamulla heräsin olohuoneen puolelta herätyskellon ilahduttavaan murahdukseen, joka muistutti edessä olevasta työpäivästä. Jippijajee, olin iloinen ja reipas <3
Illasta jäi kuitenkin kiva fiilis: oli hienoa nähdä Essiä pitkästä aikaa, ja tutustua Miisan kanssa. Kuuntelimme mahdottoman hyvää musiikkia, ja sivistyksen musta-aukkoni sai täydennystä: sikainfluenssa, röh, röh, RÖH! Ehkä rupaisinta koskaan. Ja Masan ja Keken kämppä on ehkä kivoin, minäkin haluan muuttaa. Muuttokuume iski jälleen. Kaksi ja puolituntia sitten alkaneena viikolla rakas serkku Kakarainen saapuu kaupunkiin, ja voimme jatkaa ilostelua kaikki yhdessä! Voi kun kaikki on nyt niin hyvin: musiikki on kaunista, elämä hymyilee ja keho huokaisee uupuneena pehmeää sänkyä vasten. Hyvää yötä, rakkaat kansalaiset, Nipa palailee remontin kimppuun ilmeisesti vasta huomenissa.
Ps. Haluaisin nyt kamalasti lisätä tähän SMG:n Minne katosi päivät-videon, mutta koska minulla ei sitä ole koneella, niin olen tähän kykenemätön. Tässä teille kuitenkin linkki kyseiseen kipaleeseen: voitte vaikka kuunnella sitä ja ajatella minuu samalla ^^
SMG- Minne katosi päivät
ja tässä vielä toinen, ehkä voitte mielummin tämän aikana ajatella minuu
SMG- Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti