tässä elämä on

Mulla on asunto josta pidän kamalan paljon; käyn Taideteollisessa Korkeakoulussa piirrustuskurssilla josta nautin; opiskelen viron kieltä, joka on kieli, jonka olen aina halunnut oppia; mulla on ihania ystäviä joista en halua luopua. Mulla on ihanan kirkas tulevaisuuskuva johon sisältyy muutto Lontooseen ja kaikki mitä se tuo mukanaan. En koe edessä synkkyyttä tai mustuutta tai mitä nyt siellä voisikaan olla. Mä rakastan elämääni yksin, saan mennä ja tulla enkä kaipaa ketään viereeni nukkumaan. Ja jos kaipaan, niin minulla on puhelin ja ystäviä. On perhe joka auttaa ja tukee, on työpaikka joka maksaa suhteellisen hyvin, tulossa on ihania keikkoja ja menoja enemmän kuin tarpeeksi. Mutta silti olen kauhean huolissani ja levoton. Jotain selvästi puuttuu, mutta en keksi millään mitä se voisi olla.

Näillä hetkillä pitäisi lähteä sinne piirrustuskurssille, ja mua ahdistaa todella paljon. Haluaisin vaan jäädä kotiin tai maleksia kaupungilla. Itseasiassa joka kerta sinne meneminen ahdistaa. Kurssikaverit ovat mukavia ja taitavia, opettaja mahtava ja tilat loistavat, mutta... jotenkin taideitsetuntoni on niin alhainen että koen hirveän tuskaiseksi työskennellä muiden katseiden alla. En kehtaisi jäädä pois, sillä toivon joka kerta helpotusta. Vaikka tiedän, että sitä ei ole tulossa. Ehkä mun pitäisi tosiaan etsiä se luottamus ensin takaisin, ja sitten vasta astua ihmisten eteen?  En tiedä, luovutanko aina liian helpolla?

Nyt jos koskaan tuntuu siltä, että tarvitsisin kuukauden lomaa elämästäni. Ei niin, että sen aikana ehtisin hoitaa kaikki keskeneräiset asiat, vaan niin että voisin vaan olla yksinäni ja miettiä mitä haluan ja mikä elämästä puuttuu. Tosi kliseetä, mutta haluaisin alkaa selvittämään sitä, kuka oikeasti olen.

Mutta jos niitä hyviä asioita taas mietitään, niin lauantai aamuna lähtee lentokone kohti Lontoota ja olen parhaiden tyttöjen kanssa siellä! Viiden päivän irtiotto arjesta maailman ihanimmassa kaupungissa, tulevassa kodissa, ihanien ihmisten kanssa ja kaiken lisäksi Twins of evil tour eli taas vähän Marilyn Mansonia! Rock Rock!