Nimetön.

Nyt joku stoppi tähän elämään, oikeasti. Miten yksi ihminen saa mielensä näin sekaisin? Kysyin tänään töissä kaverilta, että miksi ihmeessä elämä on näin hankalaa? Vastaus kuului: koska ihmiset tekee siitä hankalaa. Totta tavallaan. Kyllä munkin mielestä ihmiset tekee yksinkertaisista asioista välillä helvetin monimutkaisia, esim. jos haluat jotain, pyydä. Jos et ole tyytyväinen johonkin, kerro se. Mutta vaikka itse yrittäisit tehdä elämästä helppoa ja yksinkertaista, ja vaikka onnistuisit välttämään kaikki eteen tulevat esteet ja muuttujat, et voi loppujen lopuksi mitään muiden vaikutukselle. Me kaikki eletään täällä yhdessä, jokainen vaikuttaa toisiinsa. Jos joku muu on paska ja sen teot vaikuttaa mun elämään, siinä ei enää auta neuvo "keep it simple".

Viimeisen viikon aikana olen puhunut ja ihan liikaa. Oon jostain kumman syystä vähän raottanut ovea mun maailmaan ja päästänyt jonkun kurkistamaan verhon lävitse miltä mun sisällä näyttää. Oon kertonut sellaisia asioita joiden vannoin pysyvän ikuisesti omana tietonani. Ja nyt oikeastaan taas muistan miksi niin alunperin vannoinkin: jotenkin tää häpeän määrä, kaikki ajatusoksennusmassa ja muu avautumisen oheistuote kuvottaa mua suunnattoman paljon. Kuvotus on kyllä ihan oikea sana tähän fiilikseen. En tiedä. Aina sanotaan, että puhuminen auttaa ja helpottaa ja keventää ja sitä rataa. Mulla taas tulee siitä aina äärettömän pahaolo, niin henkisesti- kuin fyysisestikin. Mä tiedän, että se on pitkä ja kivinen prosessi ja että alku on aina hankalaa. Mutta mä en vaan usko, että kestän enää yhtään paskempaa fiilistä kuin tää nykyinen, mennään kestävyyden äärirajoilla aika reippaasti. Fuck.

Olen nykyään tälläinen yhdistetty merenneito, mylittlepony, merilevä,
miten sen vaan haluaa ottaa.

Siinä oli taas pakollinen alkuavautuminen. Oikeasti mun piti tulla kertomaan, että viimeinkin kevyen viiden vuoden pohdinnan jälkeen käydään Simbura vaimon kanssa ottamassa ne paljon puhutut Amoral-tatuoinnit! Jännitti niiiiin paljon avata Paradise Tattoon ovi pitkästä aikaa ja marssia sisään sinne neulojen surinan keskelle! Eikä meitä edelleenkään syöty, lähdettiin ulos vaan tosi epäuskoisissa fiiliksissä ja eka kysymys oven taas sulkeuduttua olikin "saako tässä rappukäytävässä jo huutaa?".

15.5. klo. 15 alkaa ja toivon, että siihen mennessä olisin päättänyt mihin haluan seuraavan kuvan, jotta voin sen ajan varata heti samalla kertaa (ettei taas tule sitä viiden vuoden taukoa). Plus että voisin alkaa oikeasti ymmärtämään, että raha ei kasva siellä puussa vaan sen eteen pitäisi joskus ehkä tehdäkin jotain. Musta on vaan tullut niin kertakaikkisen laiska, en oikein jaksa enää panostaa töissä saatikaan käydä siellä. Ei taas ihan korreloi mun rahan käyttö suhteessa siihen paljon oon sen eteen valmis tekemään töitä :D Nimim. neiti joka tilasi mm. taas parilla sadalla eurolla Black Milkiltä nailonia, värittää ihoaan ja aikoo matkustaa koko kesän ympäri maita ja mantuja muusikon renttujen perässä. No, ainakin teen asioita joista tällä hetkellä diggailen! Naiivisti sanottuna, ehdin mö katua ja murehtia myöhemminkin!

Muutenkin sellaset perusasiat menee elämässä ihan kivasti: sain kesälomat juuri niille viikoille kuin halusinkin, lentokoneasentajan pääsykokeet meni ihan kivasti (tosin ei tule ihan jäätävänä pettymyksenäkään jos en sinne pääse), journalismin kokeisiin on vielä toistaiseksi hyvin aikaa, kevät on alkanut vauhdikkaasti, kohta on paljon odotettu Bring Me The Horizonin keikka ja pisteenä iin päälle Zombie Walk! Ou jee. Plus että ollaan tänään lähdössä Sinnan ja sen äidin kanssa Tukholmassa käymään, ja päästään pitkään ja hartaasti odotettuun risteilybuffettiin syömään! Tiedän jo nyt, että siitä tulee katastrofi. Aina kun saan ilmaista ruokaa, niin syön itseni kipeäksi ja sitten itken ja oksennan jälkeen päin, mutta murehdin sitä sitten myöhemmin :D

Ehkä mun pitää myös mainita, että tein henkilökohtaisessa elämässäni syntiä eilen. Katsoin jääkiekkomatsin alusta loppuun. Eikä siinä kaikki, vaan myös huusin mukana. Mä jännitin, minä, vannoutunut lätkän verivihollinen jännitin! Luoja, olen vähän pettynyt itseeni. Mutta siitä huolimatta olen tänään ihan fiiliksissä siirtämässä ruokailuaikaa aikaisemmaksi, jotta nähdään tämän illan peli. Ehkä kaipaan kumautusta päähän jollain painavalla esineellä?

***

Hahahahaha, voi kun perun ihan kaikki puheeni lätkästä, kaiken mitä koskaan olen suustani ulos pusertanut ja nöyränä myönnän: olen ollut ennakkoluuloinen typerys! Nyt monta peliä myöhemmin ymmärrän tän koko jujun ja oon tosi koukussa! Majoituin juuri kotiin Leppävaaran mini-räkälästä jossa Sinnan kanssa huudettiin Suomi voittoon Ranskalta. Huh huu! Ja kuin kuin kuittina tähän kaikkeen ostettiin liput emsi lauantain Suomi-Itävalta peliin joka maksoi enemmän kuin jäähalli-keikat.... nyt voisi olla se hyvä aika pamauttaa mua jollain tajuttoman painavalla esineellä päähän. 

Ja selvittiin Ruotsiin ja takaisin, mitä nyt vähän aiheutettiin homodraamaa, lietsottiin ruotsi-suomi -vihaa ja syötiin itsemme hengiltä (i told ya´!). Kaiken kaikkiaan siis hyvä reissu!

Ei, mun kämpässä ainoa mahdollinen kuvaamisen mahdollistava paikka on wc.
Ei lisättävää.