On niin outo tunne olla samaan aikaan kiinni arjessa ja samalla ihan irrallaan siitä. Tää on vähän kuin pintaliitoa: mulla on tietty rytmi, tietty järjestys ja pinnalta katsoen kaikki on siistiä, mutta vähän kuin tarkemmin katsoo niin kaikki on ihan repsallaan. Mä nukun taas pommiin aamuisin, en muista syödä mun lääkkeitä (en edes niitä unilääkkeitä jotka auttaisivat nukkumaan ja niin ollen ehkäisisivät pommiinnukkumista), missään asennossa ei ole hyvä olla, enkä jaksa aloittaa mitään pieniäkään projekteja (laskujen maksaminen, läksyjen lukeminen etc...). Ajoittain elämä tuntuu niin pirun hyvältä, silloin en voi lakata hymyilemästä. Mutta miksi on näitä hetkiä? Koska opin olemaan yksin?
Mä oon kuitenkin ylpeä siitä, että oon jaksanut pitää kämpän siistinä, oon syönyt lähestulkoon normaalisti ja tehnyt jopa ruokaa. Mä olen hiffannut joitakin asioita sähköopin tunneilla vaikken aina olekaan vahvimmillani siellä, ja sain ilmottauduttua venäjän kielenkurssille. Se on ollut mun haaveena jo pitkään, ja hyvän sysäyksen sain tulevan ammattini puolesta: jenkit osti Finnairin vanhan moottorihuoltamon ja venäläiset teki sen kanssa 10 vuoden sopparin, ja ne hakee sinne suunnilleen 200 työntekijää, päälle luettuna harjoittelijat meidän koulusta. Plussana, varsinkin koulun jälkeen töihin haettaessa, pidetään venäjän taitoa, ja sen aion nyt hankkia. Maksoi mitä maksoi.
Ja siis miksi olen siitä niin pähkinöinä? Se on keskittynyt MD11-koneiden moottoreihin! Unelma, ou jea.
Jotenkin tuollanen "pieni" (okei, VALTAVA) uutinen piristää opiskelua kummasti. Opintojen suhteen mulla kyllä riittää suunnitelmia ja energiaa vaikka mulle jakaa, haluisin löytää sen saman energian muillekin elämän osa-alueille... mutta miten? En oikeasti käsitä, oon käsittämättömän tyytyväinen mun parisuhteeseen ja kaverisuhteisiin, en keksi mistään mitään valitettavaa. Saan kohta jopa kaksi kissaa! Miksi kaikki tuntuu silti niin raskaalta ja väärältä? Mä oon varma, että mussa on jossain jokin mätäpaise mikä mustuttaa kaiken ympärillään.
Ja hei, on lisääkin kivoja asioita kerrottavaksi! Pääsen sittenkin lähtemää marraskuussa Englantiin pitkästä aikaa! Viime kerrasta on iäisyys, yli puolivuotta. Mennään Sinnan kanssa käymään Lontoossa ja Manchesterissa, ja minkäs muun takia kuin keikkojen. Vähän Wednesday13:sta ja Sisteria ja tietty Lontoota, Camdenia, kavereita, kaikkea! R-a-k-a-s-t-a-n sitä kaupunkia enemmän kuin olisi tervettä. Anyways, sinne on suunta ja olen siitä(kin) tosi onnellinen.
Pikku hiljaa alkaa olemaan aika onnellinen ja onnekas olo. Mä opiskelen alaa josta tykkään, mulla on suunnitelmia tulevaisuudelle (mm. mun B.1. luvan upgradeaminen B.2.ksi, TKK...), mulla on elämässä uusi tärkeä ihmissuhde jossa olen onnellinen, mulla on mahdollisuus matkustaa tapaamaan mun rakkaita ystäviä, saan kaksi aivan ihanaa tyttökissaa aivan ihanalta ystävältä, mä jopa menen käymään töissä ensiviikonloppuna. Kun näitä asioita kirjaa ylös, tajuaa vähän, ettei oikeastaan ole mitään hätää. Mä pärjään, mä oon kykenevä hengittämään ja mulla on vahva turvaverkko johon luotan. Mulla on myös ihana pieni koti keskustassa jota tänään taas sisustelin uudestaan syksyn ja talven fiilikseen sopivammaksi! ^^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti