Nyt mä oon pitkästä aikaa masentuneen fiiliksen lisäksi tosi surullinen... Pitäs olla joo tosi kiitollinen siitä että Suomessa on suhteellisen toimiva sosiaaliturva ja Kela ja mitä noita nyt on, mutta en mä enää osaa olla! Mä en oikeasti tiedä mitä taruolentoja ovat ne ihmiset joista välillä lukee uutisissa. "Elän ihan hyvin sossun rahoilla, jää käteen ihan hyvin eikä tarvi käydä töissä kun ei vaan jaksa!". Keitä, missä te olette, miten se on mahdollista?
Mä olen vastentahtoisesti pois työelämästä, mun terveydentila estää opiskelun, mulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin hakea rahaa noilta puljuilta (tai ryhtyä prostituiduksi, sitä kyllä mielelläni välttelisin...). Mä joudun tekemään älyttömästi töitä joka kuukausi sen eteen, että saan edes sen verran, mikä mulle lain mukaan kuuluu. Mä täytän hakemuksia, laitan lisäselvityksiä, soittelen kun asiat ei toimi, otan vastaan hylkäyspäätöksiä kun joku on maksanut liikaa tai jotain on unohtunut mainita tai jostain syystä joku tuki on katkennut tai mitä sieltä ikinä tuleekaan. Vaikka mun tilanne on täysin muuttumaton. Mä olen sairaslomalla, piste. Mun varallisuus, asumismuoto, ansiot, ei mikään, ole muuttunut missään välissä. mutta silti joka kuukausi tappelen siitä, että saan kasaan vuokrarahat, pystyn maksamaan laskut ja joo, ruokakin on joskus ihan kivaa vaihtelua.
Nyt oon taas pari viikkoa soitellut ja vienyt lippusia sinne ja tänne ja koittanut tehdä tilannetta selväksi. Silti taas, taas, saan vastaan hylätyn hakemuksen, vaikka kaikki mihin tässä kuussa rahat on riittänyt, on ollut vuokra ja muutama lasku Mulla on tilillä jälleen mulle näkymätöntä rahaa, rahaa, jonka ilmeisesti vain sosiaalitoimi näkee. Eikä tää edes ole eka kerta. Ja mulle annetaan vaihtoehtoja tasan yksi: hae lisäselvitystä seuraavan kuun hakemuksen liitteeksi. Oonko se vaan minä, vai onko se ihan oikeuden mukaiselta että multa jää iso läjä laskuja rästiin ja perintään vain sen takia, että sosiaalitoimi päätöksiä tehdessään tuijottaa jotain ihan muuta kuin mun todellista raha-tilannetta? Oikeasti, oon ollut sairaslomalla tammikuusta saakka, en ole käynyt päivääkään töissä sinä aikana, mulla ei ole penniäkään tuloja mistään muualta, ja silti ne onnistuu aina pitämään mua kroisoksena. Mä en vaan käsitä...
Mä alan olemaan tosi surullinen, koska kuten varmaan muutkin, myös mä haluaisin tehdä välillä jotain. Kävin töissä yhdillä festareilla ja näin yhden keikan kesän aikana. Mä oon tässä mm. koko kesän odottanut että pääsisin edes leffaan tai Korkeasaareen tai jotain, mutta ei, enpä taida vieläkään päästä. Kuulostaa ehkä vähän säälittävältä, mutta myös mä tykkään tehdä muutakin kuin istua kotona, huippuhetkinä juoda silloin tällöin euron bissejä. Tai olla kavereiden luona pummilinjalla juomassa muiden viinejä.
Mä en käsitä, miten vaikeaa on tehty siitä faktasta, että jokaisella tulottomalla pitäisi vuokran jälkeen jäädä käteen se reilu 400e. Mulla on ollut monia kuukausia, jolloin en todellakaan ole nähnyt niitä rahoja. Mä joudun lainaamaan mun äidiltä inhottavan paljon rahaa, koska en mä muuten pärjäisi. Ja silti ihmiset jaksaa ihmetellä, että miksi mä oon niin paljon sairaslomaa vastaan. Mä en todellakaan tunne enää itseäni itsenäiseksi aikuiseksi, vaan ahtaalle ajetuksi, muiden varassa eläjäksi. Ja silti tän kaiken pitäisi auttaa mua paranemaan ja löytämään paikkani yhteiskunnassa. Paskan marjat.
Nyt odotan seuraavat pari viikkoa, että saan ehkä sossulta hiukan rahaa laskuihin. Odotan myös, että Kela saa käsiteltyä sairasrahojen jatkohakemuksen. Asumistukikin on katkolla syystä x. Mulle sanonta "on lottovoitto syntyä Suomeen" tuntuu tällä hetkellä tosi kaukaiselta. Okei, mulla on katto pään päällä eikä mun (ainakaan vielä) tarvitse jännittää että koska mun koti pommitetaan maan tasalle ja mä oon fyysisesti terve. Nyt kuitenkin mielestäni tunnen ihan oikeutetusti vihaa yhteiskuntaa kohtaan.
Kiitos ja anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti