Eilen oli hauska ilta! Voi että, olen aina sellainen että aluksi vähän vingun ja vikisen, että ei nyt huvita lähteä, oon väsynyt, mulla oli pitkä työpäivä, haluun herätä huomenna ajoissa yms. Mutta sitten kun vaan potkaisen itseäni takamukselle ja sanon itselleni "bitch please!" niin kyllä lähtee! Eilen oli siis ihanaisen Zonan synttärit ja lähdettiin kolmistaan Zonan ja Kirsin kanssa DTM:n. Kirsi oli mulle uusi tuttavuus ja ihana tuttavuus olikin! Ja ehkä kivointa oli se, että oma alkoholipolitiikka oli jälleen kerran hillittyä: kaksi lonkeroa ja skumppaa. No okei sitten vielä Zonan laukun syövereistä kaivettuja viinaksia, mutta silti. Ja nyt on pieni krapula. Tääkin on musta ihan kivaa, heräsin vasta puoli kahdelta ja saan vaan löhötä sängyssä musiikkia kuunnellen ja mehua juoden. Eikä mulla edes yleensä ole krapulaa, joten on tääkin välillä koettava.
Mulle on muuten harvinaista, että voin tehdä näin. Mä poden aina, siis ihan aina, niin järkyttäviä omantunnon tuskia jos en tee mitään kun on vapaata aikaa, mulla on hirveät paineet tehdä koko ajan jotakin. Pitäisi koko ajan yrittää olla hyödyksi. Nyt kuitenkin päätin, että mun maailma ei kaadu tähän päivään. Mua odottaa viikonloppuvapaa, joka sekin on harvinaista. Tää on ihan unelmaa kun on 3 vapaapäivää viikossa, kun oon tehnyt jonkin aikaa sellaisia 7-9 päivän työputkia yhdellä vapaapäivällä. Ja viikonlopustakin on tulossa kiva! Belle Modesten Senja pyysi mua taas korsettimalleilemaan, tällä kertaa valokuvattavaksi. Oon innoissani, edelliset kerrat on olleet niin kivoja! Ja sitten sunnuntaina mun rakas pikkusisko täyttää 18! Ihan kamalaa miten aika on mennyt niin nopeasti! Haluaisin viedä Tiian baariin heti, mutta ei ehkä paras idea kun sillä on maanantaina taas aamulla aikaisin työharjoittelu. Krapulassa voisi olla ikävä mennä hoitamaan vanhuksia :D
Ja vielä pieni ekstrakiva juttu eiliseltä aamuyöltä: vihdoinkin aloin tekemään tuttavuutta mun Amerikka-serkun kanssa! Ajattelin, että koska mulla sellainen on, niin pakkohan siihen on tutustua :D
Mutta sitten muuten... en käsitä mistä tää kaikki pöllyää! Kun on hyvä olla niin on tosi hyvä, kuten esimerkiksi tää päivä. Mutta kun on paha niin sitten on kanssa tosi paha. Mä haluaisin nähdä omassa elämässäni sen päivän, jolloin olisi aamusta iltaan kirkas mieli ilman ahdistusta, painoa ja mustuutta. Olisiko se liikaa pyydetty? Se tunne kun omaitse kuvottaa niin paljon, kaikki se mitä on ulkoisesti ja sisäisesti, kaikki se mitä itsessäni näen ja tunnen on väärää, väärää, väärää. On ollut väärää aina. Tälläisinä hetkinä tunnen vain olevani niin lukossa ja loukussa: ajatus siitä, etten koskaan tule vapautumaan tästä olosta kiertää ja kaikuu pään sisällä. Ei, ei edes vaan pään sisällä, vaan se tuntuu lähinnä valtaavan koko kehon päästä varpaisiin. Mikään ei vaan hiljennä sitä kohinaa, vaikka kuinka repii, hakkaa ja kiskoo itseään. Olen aika varma, että kohta alan tulvimaan ylitse jotain mustaa mönjää, ei tää kaikki vaan enää mahdu mun raameihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti