Mulla on pikkusisko, joka raivostuttaa mua enemmän kuin yksikään muu ihminen tässä maailmassa. Se sama ihminen myös saa mun sydämen tuntumaan välillä tosi raskaalta ja oon valvonut monia öitä sen takia. Raivon lisäksi tunnen tosi syvää rakkautta sitä kohtaan. Mä teen mitä vaan sen puolesta, vaikka joskus tekisikin mieli vaan huutaa ja raivota ja viskoa tavaroita sen toilailujen takia. Mä rakastan mun siskoa niin paljon, että pelkään kuollakseni sen puolesta.
Se naisenalku murtaa mun sydämen, ja vaikka välillä mietin, että mun olisi niin paljon helpompi jos ei tarvitsisi välittää siitä ja jos vaan voisin sulkea silmät sen asioilta ja elää vain omaa elämääni, niin en mä voi. En mä mitenkään pystyisi elämään rauhassa jos en tietäisi missä se menee ja mitä sille kuuluu.
Me tapeltiin perjantaina kaupungilla Tiian kanssa. Me huudettiin toisillemme, mä löin sitä avokämmenellä keskellä baaria. Mä en kadu sitä ollenkaan, mä vaan haluaisin että se käsittäisi, että mä yritän olla sen puolella ja auttaa sitä. Mä en halua katsoa vierestä kuinka Tiia tekee samat virheet jotka olen itse aikoinani tehnyt. Vaikka jokaisen pitää oppia asiat kantapään kautta, en silti aio antaa sille käydä samoja asioita kuin mulle. Ja perjantaina tajusin, että en ole pystynyt suojelemaan sitä niiltä asioilta vaikka olen yrittänyt. Löin Tiiaa, koska petyin niin pahasti siihen, ettei mikään mitä olen aikaisemmin yrittänyt selittää ole mennyt perille. Turhauttavaa.
Samalla mä tunnen niin suurta vihaa itseäni kohtaan. Mä olen aikoinani purkanut pahaa oloani Tiian kun se on ollut pieni. Mä olen haukkunut sitä niin pahasti, olen sanonut anteeksiantamattoman pahoja asoita ja käyttäytynyt kuin maailman kamalin sisko. Mua hävettää ja kaduttaa jokainen kerta kun kuulen Tiian haukkuvan itseään tai kärsivän huonosta omatunnosta, tai kun se toilailee kaupungilla oikeuttaen tekonsa perusteella "koska Niina". Jos mä voisin jotakin korjata elämässäni, niin olisin jättänyt Tiian ulos mun ongelmista. Ne oli kipuja, jotka ei kuuluneet mun pikkusiskolle. Oon siitä tosi pahoillani.
Musertavaa kuinka rankkaa olla isosisko. Huolehdin ja murehdin kuin äiti ja silti pitää koittaa olla kuin ystävä ja olkapää. Joskus tuntuu kuin onnistuisin siinä, toisinaan taas ei. Mä en koskaan anna anteeksi sille, joka tekee pahaa mun siskolle, vaikka silloin tällöin haluaisinkin nujertaa sen omin käsin.
Jos koskaan minkään kappaleen lyriikat on sopinut johonkin elämäntilanteeseen, niin tämän tähän hetkeen.
***
Kumpi meistä äidin pieni lempilapsi on?
Kenen hiukset ovat pellavaa ja kultaa?
Kumpi isän ruususista tärkeämpi on?
Kenen olkapäällä taivaan lintu laulaa?
Sinä olet minun siskoni
en tahdo että kilpailumme jatkuu
sydämeni murtuu.
Sinä olet minun siskoni
en tahdo että erkanemme koskaan
tule mua vastaan.
Oi siskoni mun.
Miksi meidän ympärillä pelko asustaa?
Ehkä vastausta ei löydy enää koskaan.
Tiedän että kaikkea ei saata unohtaa,
mutta toivon että anteeksi voi antaa.
Sinä olet minun siskoni
en tahdo että kilpailumme jatkuu
sydämeni murtuu.
Sinä olet minun siskoni
en tahdo että erkanemme koskaan
tule mua vastaan.
Oi siskoni mun.
Kumpi vanhemmille rakkain on?
Kumpi onneton ja kumpi lohduton?
Hiljaa piikkejänsä kasvattaa
yksinäiset ruusut hiuksillaan
pellavaa ja kultaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti