Vain ruokaa ei sen enempää

Tää on nyt sellanen aihe josta mun on törkeän vaikea puhua. Mun ja ruuan historia on aina ollut vaikea, eikä se varmaan koskaan tule helpoksi muuttumaan. Peruskouluaikoina kärsin oksentelusta ja lukiossa olin kalorifriikki ja pelkäsin purkanpalan syömisen räjäyttävän mut. Vielä tässä ns. aikuisiälläkin mulla on ollut kausia jolloin saan hermoromahduksen kun en tiedä mitä voin syödä koska kaikessa on kaloreita. Nyt viimeaikoina olen onnistunut kadottamaan ruokahaluni totaalisesti. Saattaa mennä helposti yli kaksi päivää ennenkuin edes tajuan etten ole syönyt yhtikäs mitään. Ja sittenkin kun tajuan sen, en koe mitään tarvetta avata jääkaapin ovea ja syödä. Ja sen tuntee jo jaksamisessa ja kehon toiminnassa. On kauhean vaikea myöntää itselle, että tässä hommassa piilee nyt taas jokin ongelma. Ei voi olla tervettä, että ruokaa ja syömistä miettii sairaalloisen paljon, saatikaan että pelkää sitä.

Mä haluan olla laiha. Siitä tää kaikki johtuu. Muhun on ihan pienestä pitäen kasvanut ajatus, ettei pitkällä tytöllä ole muuta vaihtoehtoa kuin olla laiha. Normaali ei ole sama kuin laiha, ja laiha on ainoa joka tarkoittaa hyväksyttävää. Kävin pienenä tyttönä Paparazzin mallikouluissa ja siellä pieneen lapseen kasvatettiin se sairas mielikuva, että et ole mitään jos et ole niinkuin nämä kauniit, laihat ja pitkät tytöt seinien kuvissa. Tottakai tiedän, ettei se ole niin, ja ymmärrän kyllä että on väärin ajatella niin. Mutta sehän tässä on, se on mun pään sisällä, korvien välissä, ja se ajatus vainoaa mua nyt ja on vainonnut lähes koko pienen ikäni.

Mun on vaikea puhua tästä kenellekään, koska pelkään sen kuulostavan valittamiselta ja pelkään että mut leimataan siksi "normaalipainoiseksi tytöksi joka valittaa olevansa lihava". Mä en tahdo valittaa, haluan vaan yrittää korjata vähän itseäni. Haluan saavuttaa sen tilan jossa hyväksyn itseni sellaisena kuin olen ja jossa käsitän, etten liho vaikka söisinkin. En vaan jaksa aina sitä kauheaa morkkista mikä tulee syömisen jälkeen. Ja haluan opetella normaalin ruokailurytmin, ollaan tässä Sinnan kanssa mietitty, että tarvitsen kotiin munakellon joka pirisee kolmen tunnin välein ja muistuttaa siitä, että nyt pitää syödä.

Kiitos ja hei, ja kyllä, oli pakko avautua.