J:n kanssa tunnen olevani onnellinen. Mä olen rakastunut siihen. Mä en ole koskaan ennen tuntenut ketään kohtaan näin. Toisaalta puhdasta epätoivoa, toisaalta ihanaa keveyden tunnetta. Mä pelkään niin kamalasti, että murskaannun, mutta samalla en pelkää ollenkaan. Mulla on mahdottoman hyvä olla. Tää on jotain tosi ainutkertaista. Jos tää joskus loppuu, mä en varmaan kykene enää rakastamaan. En samalla tavalla, en yhtä paljon, en yhtä syvästi. J on mulle puhdasta onnea, vaikka se saa mut joskus itkemään. Mun oma elämä ja meidän yhteinen elämä sulautuu vaivatta yhteen. En halua koskaan päästää irti tästä.
On ihkusiisti rakkausolo vaikka sydäntä särkee kamalasti. Mä ikävöin vaikka vasta nähtiin. Musta välillä tuntuu, että mä tarvitsen niin valtavasti, jotta tuntisin oloni kokonaiseksi. Silti en mistään hinnasta luopuisi yhdestäkään hipaisusta. Oon juurtunut kiinni rakkauteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti