Why can't I cross this river?

Paska päivä, taas kerran. Mä istun sängyllä ja mietin koko ajan, että pitäisi tehdä tota ja tätä, pitäisi mennä sinne ja tonne ja hoitaa tuo ja tää asia. Mietin ja istun. Ja istun vielä tuntien jälkeenkin. Sitten yhtäkkiä kello onkin jo seitsemän illalla, aika ottaa lääkkeet ja voikin vähän paremmalla omatunnolla ajatella, että ei tänään enää ehdi tehdä mitään. Käytän päiväni tosi hyödyllisesti.

Mä en vaan osaa aloittaa mitään. Mä oon aina jo valmiiksi sillä asenteella, ettei mikään kuitenkaan onnistu. Mä en aina löydä tarpeeksi syitä nostaa itseäni tästä sängyltä tekemään asioita, koska olen jo luovuttanut ennen kuin edes aloitan. Mä en vaan aina jaksa uskoa, että mikään tulee koskaan olemaan paremmin. Mun elämä on ikäänkuin levähtänyt käsiin, pirstaloitunut mun ympärille, enkä mä jaksa, pysty tai kykene kokoamaan sitä takaisin pakettiin. Mä lähinnä potkin niitä repaleita kengän kärjellä ja kääriydyn itsesääliin. Se on monin tavoin helpompaa.

Kai tästä voi jotain positiivistakin keksiä. En esimerkiksi ole pistänyt ranttaliksi ja tuhlaa elämääni ihan täysin. Tänäänkin pysyin kotona, enkä lähtenyt alkon kautta rantaan istumaan yksinäni. Osin tietty sen takia, etten saanut itseäni liikenteeseen, mutta silti. Mä voisin juoda päivät pitkät ja olla ihan rappiolla, mutten tee niin. En, koska mua ei kiinnosta tehdä edes sitä. Mä haluaisin vaan lakata olemasta.

You never know what's coming for you.

Mä haluaisin ottaa tän kaiken vähän positiivisemmin, haluaisin olla edes yhden päivän aamusta iltaan miettimättä pahinta. Jos mä nyt voisin toivoa jotakin, niin toivoisin unohdusta. Haluaisin edes hetkeksi unohtaa mun omat ajatukset, ja nähdä asiat niinkuin ne oikeasti ovat, ei tän lasin läpi joka vääristää kaiken. Vaikka mulle käsite "ajatusvääristymä" on tosi outo ja mä vierastan sitä, niin mä alan pikku hiljaa tajuamaan kuinka ison osan mun elämästä se on ottanut. Mä en näe mun omaa potentiaalia tai asioita niinkuin ne oikeasti ovat, näen vain sen mun totuuden, joka on vääristynyt, hämärä ja hiukan kiero. Mä toivon, että joskus vielä voin ottaa ne lasit pois silmiltä ja katsoa vihdoinkin eteenpäin tulevaisuuteen johon haluan uskoa.