Ja miten voi tuntea olonsa niin yksinäiseksi, vaikka munkin elämä on täynnä ihania ystäviä ja perheenjäseniä? Ja miten voi samaan aikaan haluta ulos täältä ja pysyä visusti sisällä piilossa ulkomaailmalta? Miten kaikki voi olla niin huonosti minkään kuitenkaan olematta pielessä? Mä tulen hulluksi kun mietin elämän ristiriitaisuuksia.
Mä haluaisin ulos ja juosta niin pitkälle kuin vaan ikinä jaksan, mutta mä en voi, koska mulla on typerä polvi joka vammaa tosi pahasti. Miksi juuri polvi, mitä elämää suurempaa ironiaa on kärsiä polvivammasta polvifoobikkona? Ehkä tää on se pitkään odotettu rankaisu ylemmältä taholta.
Ulkona tuulee ja sataa, mä istun sisällä ja täällä soi Nightwish. Mä en koskaan ole kauheammin pitänyt Tarjan äänestä, mutta nyt se värisee selkärankaa pitkin. Jokainen pianon sävel vuoroin pienentää ja vuoroin isontaa mun sisintä. Mä en oikein tiedä mitä mä teen.
//EDIT
Mä alan olemaan aika varma, että mun poikaystävä on meedio. Se osaa yllättää aina oikealla hetkellä ja nostaa mun kurssin vähän ylemmäs. Mä rakastan sitä aika tosi paljon ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti